maanantai 5. toukokuuta 2014

Huhtikuu



Huhtikuu jäi taakse muutamia päiviä sitten, joten tässä kuluneen kuun kuulumiset.

Luen: Vanhaa rippikoulusta saamaani oppikirjaa ensi kesän isosjuttuja varten.
Katson: Uskomattomia määriä Disney-leffoja.
Syön: Ihmeen vähän.
Juon: Rosé pommacia, hyviä vappuja!
Äskettäin: Tappelin tietokoneeni kuvatiedostojen kanssa, siksi kuukauden kuvat ovat yhä kameralla.
Kuuntelen: Adelea, takuuvarmaa inspiraatio musiikkia.
Yritän: Pitää kiinni lupauksestani käydä lenkeillä.
Sijoitin: Leffalippuihin, taas.
Työskentelen: Peruskoulun viimeisten koe-alueiden kanssa, hui!
Odotan: Lukioon pääsyä, olen saanut tarpeekseni peruskoulusta.

+ Onnistuin: Muokkaamaan tumblrini sellaiseksi kuin halusinkin!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Maaliskuu



Maaliskuu takana, yhdeksän kuukautta edessä. Tässä yhteenveto vuoden kolmannesta kuusta.

Luen: Cassandra Claren Langenneiden enkelten kaupunkia.
Katson: Gossip Girlin kuudetta kautta.
Syön: Terveellisemmin kuin pitkään aikaan.
Juon: Mariage Frèresin sitruuna teetä.
Äskettäin: Vietin kuun lopussa neljä päivää luokkani kanssa Pariisissa, ikävä jo nyt.
Kuuntelen: Itse kokoamaani soittolistaa spotifysta.
Yritän: Harjoitella pääsykokeisiini ahkerasti.
Sijoitin: Kukalliseen termospulloon ja Nutella-reseptikirjaan.
Työskentelen: Liian monen asian parissa; monta työtä ei ole hyvä perfektionistille.
Odotan: Kesää enemmän kuin mitään.

Haaveilen: Ruisrockiin pääsystä.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Photo of the day 2014 - helmikuu

Kaverini asetti minulle haasteen vuoden alussa; ota joka päivä kuva, joka kuvaa kyseistä päivää jollakin tapaa. Tämänkin kuun kuvia olen muokannut hieman (satunnainen rajaus) Picasa 3:lla, ja kuvat on otettu iPhone 4S:llä tai Canon 500D:llä.
Alla helmikuun 28 kuvaa.

1.2

2.2

3.2

4.2

5.2

6.2

7.2

8.2

9.2

10.2

11.2

12.2

13.2

14.2

15.2

16.2

17.2

18.2

19.2

20.2

21.2

22.2

23.2

24.2

25.2

26.2

27.2

28.2

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Helmikuu


Helmikuu meni ohi nopeammin kuin odotin. Tässä kuitenkin pieni tiivistelmä kuluneesta kuustani.

Luen: John Greenin Tähtiin kirjoitettua virhettä.
Katson: Once Upon A Timen ykköskautta.
Syön: Mahdollisimman vähän herkkuja, ja terveellisemmin kuin pitkään aikaan.
Juon: Ihanaa vanilja-karammeli teetä.
Äskettäin: Olin 8.maaliskuuta 30 seconds to Marsin keikalla, pääsin lavalle ja pidin Shannon Letoa kädestä. (Yritän kirjoittaa erillisen postauksen keikasta.)
Kuuntelen: Milloin mitäkin, yllättävän paljon Michael Jacksonia lähiaikoina.
Yritän: Nähdä kavereitani kaiken koulukiireen seassa.
Sijoitin: Pimeässä hohtaviin kasvoväreihin ja ELLEn uusimpaan numeroon, koska siinä on Tom Hiddlestonin haastattelu.
Työskentelen: Koulun ja musiikkiopiston parissa säilyttääkseni hyvät numeroni ja päästäkseni Sibelius-lukioon.
Odotan: Pariisin matkaa tämän kuun lopussa kuin kuuta nousevaa.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Photo of the day 2014 - tammikuu

Kaverini asetti minulle haasteen vuoden alussa; ota joka päivä kuva, joka kuvaa kyseistä päivää jollakin tapaa. Ensimmäisen kuun kuvia olen muokannut hieman (satunnainen rajaus) Picasa 3:lla, ja kuvat on otettu iPhone 4S:llä tai Canon 500D:llä.
Kyllä tässä vielä harjoittelua on, mutta alla tammikuun 31 kuvaa.

1. tammikuuta

2. tammikuuta

3. tammikuuta ; hyvää syntämäpäivää Tolkien

4. tammikuuta

5. tammikuuta

6. tammikuuta

7. tammikuuta

8. tammikuuta

9. tammikuuta

10. tammikuuta

11. tammikuuta

12. tammikuuta

13. tammikuuta

14. tammikuuta

15. tammikuuta

16. tammikuuta

17. tammikuuta

18. tammikuuta

19. tammikuuta

20. tammikuuta

21. tammikuuta

22. tammikuuta

23. tammikuuta

24. tammikuuta

25. tammikuuta

26. tammikuuta

27. tammikuuta

28. tammikuuta

29. tammikuuta

30. tammikuuta

31. tammikuuta